
|
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa.
Akatemia pyrkii toiminnassaan siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Akatemia kattaa kaikki tieteen ja tutkimuksen alat sekä luo edellytyksiä tutkijankoulutukselle, tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle.
Akatemia painottaa tutkimuksen vaikuttavuutta sekä uudenlaisia tieteellisiä avauksia rohkaisemalla tutkijoita esittämään perinteisiä rajoja rikkovia ja riskejä sisältäviä, mutta tieteellisesti korkeatasoisia rahoitussuunnitelmia.
|
 |
TE-keskukset palvelevat koko kansantalouttamme. Ne tukevat ja neuvovat yrityksiä niiden elinkaaren kaikissa vaiheissa ja osallistuvat innovaatioympäristön kehittämiseen. Ne hoitavat alueellista työvoimapolitiikkaa sekä edistävät maatilatalouden ja maaseutuelinkeinojen kehittymistä.
TE-keskusten toimintaa ohjaavat työ- ja elinkeinoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä sisäasiainministeriö. TE-keskuksen asiakkaat saavat myös tukea Tekesin tarjoamista palveluista.
Valtion aluehallinto uudistuu vuoden 2010 alusta lähtien. Nykyisten lääninhallitusten, työ- ja elinkeinokeskusten, alueellisten ympäristökeskusten, ympäristölupavirastojen, tiepiirien ja työsuojelupiirien tehtävät kootaan ja organisoidaan uudelleen kahteen uuteen viranomaiseen:
- Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY) ja
- Aluehallintovirastoon (AVI)
|
 |
Finpro on suomalaisten yritysten perustama maailmanlaajuinen asiantuntijaverkosto, jonka kansallisena tehtävänä on edistää suomalaisten yritysten kasvua ja kilpailukykyä kansainvälistymisen kautta.
Käynnissä olevia projekteja: Finnish Food Safety Solutions Worldwide - Pellolta pöytään
|
 |
Maaseutuvirasto (Mavi) vastaa EU:n maataloustuki- ja maaseuturahaston varojen käytöstä Suomessa. Mavi toimii Suomen maksajavirastona ja hallinnoi vuosittain yli kahden miljardin euron tukia.
Maaseutuviraston hallinnoimat tukijärjestelmät kannustavat maaseutuyrittäjiä monipuolistamaan toimintaansa ja kehittämään maatalouden rakennetta. Viljelijätukien tarkoitus on turvata maataloustuotannon kannattavuus ja jatkuvuus. Yritykset voivat saada rahoitusta toiminnan aloittamiseen, kehittämiseen ja laajentamiseen.
|
 |
Maa- ja metsätalousministeriön yhteistutkimusvaroja käytetään pääasiassa lyhytaikaisiin tutkimuksiin, joilla vahvistetaan uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön tietopohjaa sekä luodaan keinoja määritellä, ohjata ja seurata uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön liittyvien politiikkatoimia.
Luonnonvarojen kestävän käytön tutkimus kohdistuu pääasiassa metsiin, maatalouteen ja elintarvikkeisiin, maaseutuun, vesiin, riista-,kala- ja porotalouteen sekä geoinformatiikkaan. Lisäksi ministeriö on rahoittanut ilmastonmuutokseen sekä luonnon monimuotoisuuteen liittyvää tutkimusta.
|

|
Ministeriön hallinnonalalla tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa toteuttavat pääasiassa
* Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) * Työterveyslaitos (TTL) * Säteilyturvakeskus (STUK) * Kansaneläkelaitos (Kela) * Eläketurvakeskus (ETK)
Ministeriöllä on tutkimus- ja kehittämistoimintaa varten erillinen määräraha, jolla se tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi. Tieto hankitaan edellä mainituilta tutkimuslaitoksilta ja ulkopuolisilta tutkimuksen tuottajilta. Ministeriön käyttöön on lisäksi osoitettu erillisrahoitusta muun muassa terveyden edistämiseksi sekä tärkeiden kansallisten hankkeiden toteuttamiseksi. Yhteistyötä tehdään myös Suomen Akatemian ja Tekesin kanssa.
|
 |
Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, joka edistää yhteiskunnan hyvinvointia eduskunnan valvonnassa. Sitran tehtävät on määritelty laissa.
Sitran rahoitustoiminta muodostuu sijoituksista yrityksiin ja pääomarahastoihin. Rahoitus on Sitralle työkalu, jolla pyritään saavuttamaan hyvinvointia luovaa muutosta. Sitra ohjaa rahoitusta ohjelmiensa kautta. Tällä hetkellä käynnissä on viisi ohjelmaa: • Energiaohjelma • Julkishallinnon johtamisohjelma • Koneteollisuuden kasvuohjelma • Kuntaohjelma • Maamerkit - Maaseudun merkitykset -ohjelma
|
 |
Tekes on yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten haastavien tutkimus- ja kehitysprojektien ja innovaatiotoiminnan rahoittaja ja aktivoija.
Tekes auttaa yrityksiä muuttamaan kehittämiskelpoisen idean liiketoiminnaksi tarjoamalla rahoitusta ja asiantuntijapalveluja. Toiminnallaan Tekes edistää yritysten kansainvälistä kilpailukykyä, auttaa kasvattamaan tuotantoa ja vientiä sekä luo perustaa työllisyydelle ja yhteiskunnan hyvinvoinnille.
Tekesin asiakkaina on vuosittain noin 3 000 yritystä ja 50 yliopistoa, korkeakoulua ja tutkimuslaitosta. Projektirahoitukseen käytettävissä on vuosittain noin 600 miljoonaa euroa, millä voimme käynnistää runsaat 2 000 tutkimus- ja kehitysprojektia.
Tekesin toimipisteet ovat Helsingissä ja kuudessa kaupungissa ulkomailla. TE-keskuksissa eri puolilla Suomea sijaitsevat innovaatioiden ja kansainvälistyvän liiketoiminnan vastuualueet tarjoavat Tekesin palveluja osana Tekesin verkostoa.
|
|