|
Sapuska 2009–2012 (jatkuva haku yrityksille) |
|
Tekesin Sapuska - Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelman keskeisiä tavoitteita ovat uudenlaisten toimintamallien kehittäminen elintarvikealalle sekä kuluttajatarpeiden tuntemukseen ja ennakointiin perustuvien kasvu- ja kansainvälistymispolkujen yleistyminen. Ohjelma pyrkii rahoituksen ja ohjelmapalvelujen avulla vauhdittamaan ennen kaikkea pienten ja keskisuurten yritysten kasvua. Ohjelmassa rahoitetaan myös suurten yritysten ja tutkimuslaitosten kehityshankkeita, jos ne edistävät alan verkostoitumista ja osaamisen siirtymistä pk-yrityksiin. Yritykset voivat hakea ohjelmasta rahoitusta jatkuvasti.
Sapuska-ohjelma jatkuu vuoden 2012 loppuun. Ohjelman budjetti on noin 35 miljoonaa euroa, mistä vähän yli puolet on Tekesin rahoitusta ja loput ohjelmaan osallistuvien yritysten ja tutkimuslaitosten rahoitusta.
Lisätietoja Sapuska-ohjelman sivuilta (Tekes)
Lataa tästä esite: Tekes Sapuska: Palvelut pk-yrityksille (pdf)
Esimerkkejä Tekes-rahoitusta hyödyntäneistä yrityksistä
Bioferme Oy: Luomusmoothiet tähdittävät kauravälipalojen tuoteperhettä
Valio Oy: Laktoosittomat maitojuomat menestyvät meillä ja maailmalla
Biolan Oy: Kasvihuoneinnovaatio nostaa satoa jopa 40 prosenttia
Maalaistuote Vataja Oy: Makkaroita ja leikkeleitä erikoiskuluttajaryhmille
Hyödyllisiä linkkejä
Katso tästä: Sapuska-ohjelmassa rahoitetut projektit
Tutustu myös: Sapuskan tarjoamaan kartoitustyökaluun elintarvikealan pk-yrityksen kehittämistarpeista
Lisätietoja: Tekesin rahoituksesta pk-yrityksille
|