SAPUSKA − Tekes programme (2008 - 2012)
Finnish funding agency for techonology and innovation (Tekes) has launched a programme to enhance the internationalisation of SME's.



More information in English coming soon!

Esittely suomeksi:

Sapuska - Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista

Elintarviketeollisuus on Suomen neljänneksi suurin teollisuudenala, mutta se sijoittaa vain vähän tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Kilpailun kiristyessä erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten on pakko lisätä t&k-toimintaansa.

Tekesin Sapuska - Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelman keskeisiä tavoitteita ovat uudenlaisten toimintamallien kehittäminen elintarvikealalle sekä kuluttajatarpeiden tuntemukseen ja ennakointiin perustuvien kasvu- ja kansainvälistymispolkujen yleistyminen.

Ohjelma pyrkii rahoituksen ja ohjelmapalvelujen avulla vauhdittamaan ennen kaikkea pienten ja keskisuurten yritysten kasvua. Ohjelmassa rahoitetaan myös suurten yritysten ja tutkimushankkeiden kehityshankkeita, jos ne edistävät alan verkostoitumista ja osaamisen siirtymistä pk-yrityksiin.

Sapuska-ohjelma jatkuu vuoden 2012 loppuun. Ohjelman budjetti on noin 35 miljoonaa euroa, mistä vähän yli puolet on Tekesin rahoitusta ja loput ohjelmaan osallistuvien yritysten ja tutkimuslaitosten rahoitusta.